*

Riku Keski-Rauska

Katajaisen kansan taakka

 

"Kerran illansuussa, mies, joka kulki ratsastaen, saapui majataloon. Hän laskeutui ratsailta, ja luottaen ihmiseen ja yöhön, niin kuin kaikki ne, jotka ratsastavat merta kohden, hän sitoi hevosensa puuhun oven luo ja astui sisään majataloon.

Keskiyöllä, kun kaikki olivat unessa, varas tuli ja vei matkalaisen hevosen.

Aamulla mies heräsi ja havaitsi, että hänen hevosensa oli varastettu. Ja hän suri hevostaan ja sitä, että ihmisen sydämeen oli syntynyt halu varastaa.

Sitten majatalon muut asukkaat tulivat seisomaan hänen ympärilleen ja alkoivat puhua.

Ensimmäinen mies sanoi: »Kuinka typerä olittekaan kun sidoitte hevosenne tallin ulkopuolelle.»

Ja toinen sanoi: »Vielä typerämpää oli jättää hevosen jalat sitomatta.»

Ja kolmas mies sanoi: »Kaikkein typerintä on kulkea merelle ratsastaen.»

Ja neljäs sanoi: »Vain röyhkeillä ja hidasjalkaisilla yleensäkin on hevosia.»

 

Silloin matkalainen oli hyvin hämmästynyt. Viimein hän huusi:

»
Ystäväni, koska hevoseni on varastettu, teillä kaikilla on ollut kova kiire puuttua minun virheisiini ja puutteisiini. Mutta kummallista kyllä, kukaan teistä ei ole sanallakaan moittinut miestä, joka varasti hevoseni. »"

 

Edellä oleva lainaus on amerikanlibanonilaisen kirjailijan, Kahlil Gibran, Edelläkävijä (1920) -teoksesta. Kriitikot -tarina on mainio kuvaus uhrin syyllistämisestä. Kuten elämässä yleensä, myös tässä tapauksessa uhri joutui eräänlaiseksi sijaiskärsijäksi, kun varsinasta pahantekijää ei voitu rankaista.

Tarina on erityisen tuttu meille suomalaisille. Myös meidän lähihistoriastamme löytyy oma kansallinen tarinamme, jossa syyttömän ja syyllisen – uhrin ja pahantekijän – roolit sekoittuivat. Alkujaan sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittuja pidettiin poliittisena hintana, jonka sodassa hävinneen valtion oli maksettava. Aikaa myöden poliittinen tarkoituksenmukaisuus muuttui kuitenkin todellisuudeksi; syy sodasta langetettiin de facto sotaveteraaneille ja sodanaikaisille poliitikoille. ”Mitäs menitte sinne ammuttaviksi” on sanonta, jonka moni sotaveteraani sai kuulla suomettumisen synkimpinä vuosina.

Vielä Risto Rytin 100-vuotisjuhlien aikoihin vuonna 1989 silloinen Kehäsanomien päätoimittaja, Matti Vanhanen kirjoitti seuraavaa:

 

"voi hyvin olla, että Rytin tekemät ratkaisut voidaan selittää kyseisessä tilanteessa ymmärrettäviksi, mutta siitä ei saa tehdä koko sotaan ja siihen johtaneeseen tapahtumakulkuun liittyen väärää johtopäätöstä. (...) Se poliittinen linja, jonka yhtenä edustajana oli Risto Ryti, ei suurilta linjavedoiltaan vastaa nykyajan vaatimuksia. Ymmärrän jos Risto Rytiä henkilönä muistetaan, miehenä, joka yksin teki maan puolesta ratkaisuja. Mutta hänen menettelytapojaan ja tuon ajan poliittista linjaa ei pidä ihannoida. Päinvastoin nykyajan pitää pystyä tekemään tilinsä selviksi vanhan virheellisen politiikan kanssa."

 

 

Gibranin Kriitikot on sikäli universaali kertomus, että sen kautta avautuu paraikaa käytävän ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelun syvin olemus. Näyttää ilmeiseltä, että Itä-Ukrainassa käytävästä sodasta, Krimin miehityksestä ja informaatiosodankäynnistä huolimatta monilla suomalaispoliitikoilla on suuri tarve kääntää suomalaisten katse pois sieltä, minne se kuuluisi suunnata. Sylttytehtaan sijaan kansalaisten huomio halutaan siirtää suomalaisten omiin ”provokatiivisiin” toimenpiteisiin mm. antautumiseen amerikkalaisten juoksupojiksi yhteisten sotaharjoitusten kautta. Keskustelun käydessä ylikierroksilla Suomen turvallisuuspolitiikan päähuolenaihe - eli Venäjän voimapolitiikka - jääkin ylättäen Stryker-miehistönkuljetusvaunuista ja Oregonin kansalliskaartin F-15C -hävittäjistä käydyn debatin varjoon.

Nähtävästi jotkut tunnetut poliitikot ovat nielaisseet koukkuineen päivineen Venäjällä luodun turvallisuuspoliittisen narratiivin. Kyse on Venäjän sisäiseen käyttöön luodusta viholliskuvasta, jossa länsi kuvataan vihamielisenä ja aggressiivisena Venäjää uhkaavana ja saartavana vastustajana. Jostain syystä tämä Venäjän sisäpolitiikkaan kehitetty viholliskuva näyttää kelpaavan myös Nato-jäsenyyden vastustajille täällä Suomessa.

Kenraali Gustav Hägglund on todennut, että me suomalaiset olemme sankarikansaa. Monissa kohdin tämä lausunto pitää paikkansa, mutta sankaruus ei kerro koko totuutta. Sodan ja sen jälkiseurausten takia olemme maailman ehdotonta kärkikastia kyvyssämme syyttää itseämme myös asioista, joihin emme ole syyllistyneet. Kärsimme eräänlaisesta post-traumaattisesta stressihäiriöstä. Sankaruudesta huolimatta olemme myös se Eppu Normaalin laulussa kuuluisa ”Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrä, ei mittaa järki, eikä kärki määrää”.

Itsesäälistä ja -syytöksistä kansakuntamme on käynyt todellisen erikoiskurssin YYA-aikakaudella. Valvontakomission ja johtavien suomalaispoliitikkojen toimesta kansakunta opetettiin puhumaan ja ajattelemaan virallisen ulkopoliittisen linjan vaatimusten mukaisesti. Neuvostoliiton turvallisuuspoliittisia intressejä mukaileva politiikka teki mustasta valkoista, ja valkoisesta mustaa. Oppikoulu oli pakollinen, sillä hävinneellä osapuolella ei ollut vaihtoehtoja.

Ehkäpä juuri tästä pitkällisestä ulkopoliittisesta kasvatustyöstä on löydettävissä syyt siihen, miksi YYA-Suomen poliittisen oppikoulun läpäisseille poliitikoille ulkopoliittisten tosiasioiden näkeminen ja erityisesti niiden julkilausuminen on niin kovin vaikeaa.

 

Tässäkö siis selitys Matti Vanhasen (kesk.), Satu Taavitsaisen (sd.) ja Eero Heinäluoman (sd.) viimeaikaisille ulkopoliittisille puheenvuoroille, joista seuraavat esimerkit:

 

Matti Vanhanen, Ulkopolitiikkaa s. 77–78 (2016)

"Naton näkeminen vain vastablokkina Venäjälle olisi vahingollisinta, mitä valtiollinen johto voisi kansalleen tehdä tässä keskustelussa. Ensi-iskun kohteeksi hakeutuminen mahdollisessa tulevaisuuden kriisissä ei liene se, mitä Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen hakivat sodan jälkeen. (…) Itse puoltaisin jäsenyyttä, mikäli Nato olisi kehittynyt tai kehittymässä maailmanlaajuiseksi ja tunnustetuksi kansainväliseksi kriisinhallintajärjestöksi – meidän paikkamme olisi ehdottomasti siinä. Niin ei ole käynyt vaan se on yhä osa kompleksista ja herkkää eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria…"

 

Eero Heinäluoman vappupuhe Seinäjoella:

"Jos sisäpolitiikan asioissa vastakkainasettelu on tosiasia, on erityisen arvokasta, että ulkopolitiikan kansallisen turvallisuuden asioissa keskusta ja sosialidemokraatit näyttävät kykyä astua yhtä jalkaa. Näiden kahden puolueen vastuunkantoa ja kykyä yhteistoimintaan tarvitaan tänäänkin (…) Suomi ei uhkaa omalla toiminnallaan ketään eikä Suomen alue ole käytettävissä hyökkäyksiin kolmansia maita vastaan. Tästä linjasta on tärkeä pitää juuri nyt kiinni."

 

Satu Taavitsaisen blogikirjoitus 30.5.2016:

"Meillä on vakaa tilanne. On aivan keskeistä Nato-keskustelussa pohtia sitä, miten Suomen rooli Venäjän näkökulmasta muuttuisi verrattuna nykyiseen. Suomi on osa länttä, kyllä Venäjällä se tiedetään, mutta Naton tulo Venäjän lähelle luo epävakautta ja Venäjä vahvistaisi rajaansa.  (…) Suomi ei ole sellainen maa, joka sallii oman alueensa käytön kenellekään vihamielisiin tarkoituksiin. Ei ole viisasta tehdä alustaa Suomesta millekään porukalle mistään ilmansuunnasta. Taistelemme kaikkia tänne tunkeutuvia vastaan."

 

Ylläolevat lainaukset tuovat mieleen toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina osin Suomessakin hyväksytyn neuvostoliittolaisen historiakäsityksen, jonka mukaan Suomi-neito ei kolmekymmentäluvulla ymmärtänyt, ettei pimeään aikaan ole järkevää kulkea yössä yksin eikä ainakaan minimekkoon pukeutuneena ja provosoivasti käyttäytyen. Suomen joutuminen hyökkäyksen kohteeksi ei siis ollut vain hyökkääjän syytä, sillä myös uhri olisi voinut käyttäytyä toisin.

Heinäluoma, Taavitsainen ja Vanhanen näyttävätkin ankkuroituvan tähän traditioon. Kaikki kolme ovat kokolailla varmoja siitä, että Nato-jäsenyyden myötä Suomi joutuisi automaattisesti Venäjän aggression kohteeksi. Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioja perustavat Nato-vastaisen argumentaation yhteen – toki pelotevaikutukseltaan kerrassaan ylivertaiseen – termiin nimeltä ensi-isku. Mielenkiintoista kyllä, näiden reaalipoliitikkojen mielestä sotilasliittojen ulkopuolisena EU-jäsenmaana Suomi kykenisi pysyttelemään ulkopuolisena tarkkailijana, vaikka Itämeren alueella ajauduttaisiinkin konfliktiin.

Nootikriisin ajoilta tuttu pelottelukampanja näyttää saaneensa jatko-osansa Nato-keskustelun myötä. Ulkopoliittisesta seikkailupolitiikasta ja vakiintuneen virallisen ulkopoliittisen linjan muutospyrkimyksistä varoittelevat puheenvuorot ovat tulleet takaisin. Erityisesti sosialidemokraatit ovat ottaneet tehtäväkseen toimia Suomen ulkopoliittisen linjan virallisina tulkitsijoina. Samalla Eero Heinäluomasta on tullut eräänlainen Suomen ulkopoliittisen linjan Aulis Gerlander, joka päättää, mikä on virallisen linjan mukaista ja mikä ei.

Suoranaisen pelottelun lisäksi menneisyydessä käydystä ulkopoliittisesta keskustelusta on lainattu jotain muuta. Eero Heinäluoma ja Satu Taavitsainen ovat varsin yhdenmukaisin sanankääntein korostaneet sitä, ettei Suomen aluetta saa käyttää vihamieliseen toimintaan kolmansia maita vastaan. Näistä varsin hämmentävistä puheista ei totta tosiaan tarvitse ottaa pitkää loikkaa niin ollaan erään kuuluisan sopimuksen 1. artiklassa:

 

"Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta, Suomi uskollisena velvollisuuksilleen itsenäisenä valtiona tulee taistelemaan hyökkäyksen torjumiseksi. Suomi kohdistaa tällöin kaikki käytettävissään olevat voimat puolustamaan alueensa koskemattomuutta maalla, merellä ja ilmassa ja tekee sen Suomen rajojen sisäpuolella tämän sopimuksen määrittelemien velvoitustensa mukaisesti tarpeen vaatiessa Neuvostoliiton avustamana tai yhdessä sen kanssa."

 

Nato-kansanäänestys ja siihen liittyvä problematiikka on oma oopperansa, josta tässä kohdin pitäydyn toteamaan vain sen, että Taavitsainen on pahasti hakoteillä todetessaan, että ”demokratialla on maassamme pitkät ja syvälle kaivautuneet juuret". Vaikka Suomessa on ollut yleinen ja yhtäläinen äänioikeus jo 110 vuotta, niin Suomen historian tarkempi tarkastelu osoittaa, että demokratian ja parlamentarismin suhteen Suomi on YYA-vuosina ollut - ainakin paikka paikoin - lähempänä banaanivaltioita kuin muita Pohjoismaita.

Taavitsainen ei ehkä muista, että hänen syntymäpäivänään oli kulunut lähes tarkalleen neljä vuotta poikkeuslain säätämisestä. Tammikuussa 1977 Suomen tasavallan presidenttinä siis hääri henkilö, jonka valinta oli tapahtunut kansalaisten mielipidettä kuulematta vieläpä sosialidemokraattisen pääministerin suotuisalla avustuksella. Pääministerin, joka nimitti normaaleja valitsijamiesvaaleja vaatineita poliitikkoja terroristeiksi. Erikoisinta tässä surkuhupaisassa näytelmässä oli se, että kansalaisille ja vastaanhangoitteleville poliitikoille poikkeuslakia perusteltiin Suomen ulkopoliittisen linjan jatkuvuuden turvaamisella.
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (34 kommenttia)

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Todella hyvä kirjoitus. Tarkkanäköistä havainnointia suomalaisen turvallisuuspoliittisen ajattelun ja keskustelun alennustilasta. Kun blogisti tuli maininneeksi Satu Taavitsaisen äskeisen blogikirjoituksen, voinen toistaa tässä siihen kirjoittamani kommentin:

"Miksiköhän nykyisessä eduskunnassa juuri demareilla on taipumus erottautua NATO-kannanotoillaan, jotka ovat kliinisen puhtaita kaikesta logiikasta? Tämä Satu Taavitsaisen blogi oli taas erinomainen esimerkki: ”Turvallisuusympäristö ympärillämme on muuttunut ja eikö juuri se ole se syy, miksi Suomen kannattaa jatkaa entisellä linjallaan."
Voi hyvä Sylvi.

Siihen on toki totuttu jo vuosikymmeniä, että Erkki Tuomioja saa latvaräjähdyksen jo pelkästä Nato-sanan kuulemisesta, mutta eikö siellä todellakaan ole muuta vaihtoehtoa ulkopoliittiseksi ylipapiksi kuin 60-luvun Erkki, jonka edessä kaikkien uusienkin edustajien pitää maahan lankeaman?

Tähän on ihan pakko lainata Iltalehdessä 21.5.2016 julkaistua konkaridemari Lasse Lehtisen loistavaa analyysiä SDP:n nykytilasta. Nato-asiasta Lehtinen kirjoittaa näin:

"Turvallisuuspolitiikka on luku sinänsä. Sillä alueella SDP on etääntynyt kauimmaksi länsimaisesta sosialidemokratiasta. Puolustusliitto Nato syntyi vuonna 1949 luomaan turvallisuutta ja varjelemaan läntistä demokratiaa. Monet johtavat sosialidemokraatit olivat sitä perustamassa, etenkin Britannian Ernest Bevin ja Norjan Trygve Lie.

Naton pääsihteereinä ovat toimineet sosialidemokraatit Paul Henri Spaak Belgiasta ja Javier Solana Espanjasta. Toissa vuonna virkaan valittiin Norjan entinen sosialidemokraattinen pääministeri Jens Stoltenberg.

Naton idea yhdisti Euroopan sosialidemokraattisten puolueiden oikeiston ja vasemmiston, eikä keskusteluun sotkettu muita aatteellisia riitoja. Suhtautumisesta Natoon ei myöskään lyöty sellaista leimaa, kun siitä on Suomessa tehty SDP:n jäsenten välille. Jäsenyydestä puhuminen on tuomiojalaisten toimesta julistettu ikään kuin periaateohjelmien vastaiseksi.
Ajatushan on sinänsä merkillinen. Natoon liittyminen olisi itse asiassa vain liittymistä arvopohjaltaan sosialidemokraattisen yhteisön jäseneksi. Nykyisellä puoluejohdolla tuskin pyrittäisiin edes EU:n jäseneksi.""

Käyttäjän RikuKeski-Rauska kuva
Riku Keski-Rauska

Kiitos Seppo! Odotan Lasselta uusia avauksia. Tähän mennessä vastaanotto SDP:n suunnalta on ollut aikalailla outo. Milloin olen kärsinyt lämpöhalvauksesta, milloin Nato-kiimasta.

Ehkäpä tässä päästään myös rakentavaan keskusteluun.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Ehkäpä päästään rakentamaan Pisan tornia. Saas nähdä mihin suuntaan on kenollaan.

Asetuppa tavar. Putinin nahkoihin. Näe hänen silmillään, kuuntele hänen korvillaan, ajattele hänen aivoillaan, nuuski ilmansuuntia, tee ratkaisut hänen egollaan. Näin, kun teet, olet suuren ratkaisun äärellä. Sinun pitää myös ymmärtää, että kaikki valtaapitävät johtajat hakevat tekemisellään ikuista elämää, johon he uskovat aukottomasti.

Olen tehnyt pikkasen kuivatreeniä Putinin nahkoihin asettumiseksi. Hikistä ja äärimmäisen jännittävää puuhaa on se.

Minun P-mieleeni se vaikutti seuraavasti. Niin kauan, kuin Suomi neito ei päästä vieraita omille pyhille alueilleen, niin ei minullakaan ole mitään pakottavaa tarvetta itseäni sinne tupata. Auta armias, jos neito alkaa huseeraamaan liika liki kolmatta osapuolta, niin silloin minä puutun isän kädellä neidukaisen toimiin ja ohjaan hänet takaisin siveyden poluille. Muutoin elellään, kuin Ellun kanat.
Voinhan minä neitoa vähän avustaa neitoa sopivilla astaloilla, jotta hän voi karkottaa aitan ovelle koputtelijat.

Jos ja kun Suomi asettuu rauhankaistaleeksi Venäjän ja Naton välille, on ympärysvaltojen välttämättä aseistettava Suomea, jotta tasapaino säilyy, eikä rauhaan pyrkivien ole tarvetta jatkuvasti kävellä varpaillaan kotikonnuillaan joidenkin haukkaelukoiden pelossa.

Kuka siitä voi olla pahoillaan, jos Suomi haluaa tehdä rauhaa niin kauan, kuin se suinkin on mahdollista. Ellei rauhan tekeminen kuitenkaan onnistu, niin silloin Suomineito avaa sylinsä sille osapuolelle, joka ei väkivallalla, eikä muutenkan uhkaa Suomineidon siveyttä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #20

Asenteesi on sellainen, että karhun naapurissa pitää elää karhun ehdoilla.

Putinilla ei ole mitään syytä tutkailla Suomen liittoutumisia tai liittoutumatta jättämisiä. Venäjää ei uhkaa kukaan eikä mikään. Korkeintaan Kiina siinä vaiheessa, kun se on kehittänyt oman sotavoimansa valmiiksi revanssiin Mantsurian alueen hallinnasta.

NATO:n ainoa uhka Venäjälle on Venäjän imperialististen pyrkimysten estäminen. Tämä ja vain tämä!

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen Vastaus kommenttiin #22

Pukkasit minut väärään kastiin.
Ei siis karhun ehdoilla, vaan tiedostaen nukkuuko karhu, onko karhuherra hereillä ja nälkäinen,vai onko joku kiima päällä.

Yllytin astumaan karhun nahan sisälle ja miettiä sitä kautta, mikä tilanne on. Sitä myöden voi rakentaa skenaarion varautumiseksi tulevaan.

Minkä ihmeen takia Suomi ei voisi pyrkiä rauhankaistaleeksi voimien välille. Mitä haittaa siitä on kenellekään. Kunhan vaan aseistavat Suomea kaiken varalta.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto Vastaus kommenttiin #20

"Minun P-mieleeni se vaikutti seuraavasti. Niin kauan, kuin Suomi neito ei päästä vieraita omille pyhille alueilleen, niin ei minullakaan ole mitään pakottavaa tarvetta itseäni sinne tupata. Auta armias, jos neito alkaa huseeraamaan liika liki kolmatta osapuolta, niin silloin minä puutun isän kädellä neidukaisen toimiin ja ohjaan hänet takaisin siveyden poluille. Muutoin elellään, kuin Ellun kanat."

Kun nyt haluat asettua Putinin nahkaan, niin koitappa muodostaa Putinin ajatusmaailmaa siihen, mitä hän kertoi puheissaan mm. Moskovassa Duuman jäsenille ja Valdain konfrensissa. Edelleen peilaa sitä siihen, mitä hän antoi Venäjän asevoimien silloisen komentajan, kenraali , Makarovin lausua Helsingissä 5.6.2012. Edelleen peilaa Putinia siihen, mitä Venäjän armeijan operaatioita hän on käskenyt käynnistämään.

Ehkä huomaat, että puolueettomalle Suomelle ei synny minkäänlaista hyväntahdon suojakilpeä Venäjän suuntaan siitä, että se ei solmi Pohjois-Atlantin sopimusta. Luuletko, että Venäjä luottaa siihen, että "hyökkäyshaluinen Venäjän vihollinen Nato" kunnioittaisi Suomen puolueettomuutta ja jättäisi käyttämättä Suomen 1 300 km raja-alueen ja Suomen valtakunnan alueen "uhatakseen Venäjää". Luuletko, että Venäjä luottaa siihen, että Suomi pystyisi estämään "Natoa valtaamasta Suomen aluetta Venäjään kohdituvan hyökkäyksen lähtöalueeksi", vaikka Suomi kuinka Venäjää siitä vakuuttaisi ? Kulostaako tutulta tekstiltä 1930 -luvun loppupuolelta ? Paljonko silloin Suomea suojasi se, että sillä ei ollut selkänojanaan minkään ystävällismielisen maan asevoimia ja Suomi silloinkin vakuutti puolueettomuuttaan ? Mitä nämä Suomen tosiasioihin perustuneet vakuuttelut painoivat Stalinin tilannearviossa ?

Vrt. esimerkiksi kirjat: Juhani Suomi, Talvisodan tausta ja J.K. Paasikivi, Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939 - 1941. Näistä kummasakin kirjasta löytyy yllätävästi yhtäläisyyksiä näihin aikoihin.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen Vastaus kommenttiin #25

Markku #25
Kyllä puheistaankin pitää vaari ottaa,mutta vielä väkevämmin pitää seurata sitä, mitä karhusetä on tehnyt ja mitä niistä on ollut seurauksena. Siinä sitä onkin fundeeramista, kun alkaa kutoa seittiä puheitten ja tekojen yhteismerkityksestä ennen kristallipalloon katsomista.

Mikäli tänään syttyy sota julistamatta, tai julistaen, niin sota on tyystin poikkeavaa siitä, miten on maailma maannut 1930 luvulla ja vähän myöhemminkin.
Ehkä suomi silloin vakuutteli puheillaan rauhantahtoisuuttaan, mutta käytännön teot olivat suuresti vajavaisia.

Nyt pitää esittää ympäristövalloille vaade Suomen aseistuksesta, mikäli edellytetään Suomen puolustautuvan mitä tahansa maahantunkeutujaa vastaan niin voimakkaasti, ettei mistään suunnasta kenelläkään ole halua lähteä painimaan etukäteen hävijäksi asetettuna.

Mikäli Suomi joutuu sodan osapuoleksi, on se ennen muuta suomalaisten omaa syytä. Tottakai toinen osapuoli tarvitaan sodassa ja historiaa sysistä ja sepistä kerrotaan sitten kunkin kertojan sen hetkisen tietämyksen valossa.

Käyttäjän velipesonen kuva
Veli Pesonen

Erinomaista. Toivo Kärjen sukunimi olisi kirjoitettava isolla alkukirjaimella.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Aivan loistava kirjoitus. Kiitos Riku keski-Rauskalle siitä. Koko tässä Nato keskustelussa on vain yksi relevantti kysymys johon poliitikkojen pitäisi ottaa kantaa. Korottaako vai laskeeko mahdollinen jäsenyys Natossa Venäjän kynnystä hyökätä Suomeen.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Ja nimi kirjoitetaan luonnollisesti isolla Keski-Rauskalle sen pitää olla sori siitä niinkuin eräillä poliitikoilla nykyään on tapana sanoa.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Onko sinulla kanttia pohdiskella myös puolueesi kokoomuksen tilannetta? Kokoomuksen ehdokas "presidentinvaaleissa" 1978 oli Urho Kekkonen.

Petteri Orpo pelaa Nato-kysymyksessä kaksilla korteilla. Suomen Kuvalehti piirtää kokoomuksen puheenjohtajakisan taustalle ulkopolitiikalla hallitsevan presidentin varjon. Media käy avoimen länsimielistä Alexander Stubbia vastaan samanlaista kampanjaa kuin Georg C. Ehrnroothia vastaan aikanaan.

Siinä olet oikeassa, että meillä 1970-luvun kokeneilla on post-traumaattinen stressihäiriö. En ikinä unohda kekkosvaaleja keväällä 1978, olin silloin 13-vuotias. Tajusin silloin, että elimme kollektiivisessa valheessa, josta ei ollut mitään helpotusta tai ulospääsyä. Se oli äärimmäisen ahdistavaa.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/orpo-pelasi-k...

Käyttäjän RikuKeski-Rauska kuva
Riku Keski-Rauska

Jouni, kiitos hyvistä ja asiallisista kommenteista!

Tässä tekstissä halusin pohtia erityisesti näiden muutamien johtavien poliitikkojen Nato-kantoja, eli mihinkään kaiken kattavaan turpo-analyysiin en pyrkinytkään. Kokoomuksen ja Kekkosen suhdetta olen käsitellyt varsin laajasti muissa yhteyksissä.

Esim. tutkimuksissani Kekkosta ja Kommunismia vastaan (Helsingin yliopisto, 2014) ja Yksinäinen Ehrnrooth (Otava, 2015) käsittelen aihetta varsin seikkaperäisesti - ja tietenkin myös tieteellisellä kriittisyydellä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kiitos itsellesi, erinomaisen Ehrnrooth-kirjasi olen lukenut. Mutta tuo oli vähän kuin entinen asianajaja käräjillä: "En myönnä enkä kiistä, vaan viittaan edellä esittämääni." : D

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Kiitos pukin kontista löytyneestä Ehrnrooth kirjastasi.
Mitä Kekkoseen ja poikkeuslakiin tulee, taisin nuorna miesnä siitä lähettää kirjeen eräälle kansanedustajalle, jossa vastustin sellaista menettelyä.
Elättelin näet jo silloin (Kekkosen Suomelle "mahdotonta") läheisempää NATO-yhteistyötä jo opiskeluaikoinani.
Siihen nähden ihmettelen lainaamiesi nykypoliitikkojen ajattelua, jotka kuulostavat todella vanhojen poteroiden pohjalta tulevilta, käyttääkseni kuvakieltä. Puuttuu enää ns. neulanpisto-termistön kuolleista herääminen...

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Korkeatasoinen kirjoitus jää tärkeimmältä kohdaltaan vajaaksi ja toivoisin siihen kirjoittajalta tarkennusta.

On nimittäin ensisijaisen tärkeää arvioida veisikö Nato-jäsenyys Suomen sotaan (esim. yllämainittuun "Itämeren konfliktiin") ja estäisikö puolueettomuus sotaan joutumisen.

Kyseessä on yksi keskeisin sotilaspoliittinen kysymys. Onko Suomen tavoite olla mahdollisessa sotatilanteessa osa länsivaltioiden liittoutumaa ja konfliktia Venäjän kanssa? Vai pyrimmekö pysymään puolueettomana ja tämän politiikan mukaisesti jäämään kyseisen konfliktin ulkopuolelle.

Mielestäni demarikommentit viittaavat nimenomaan siihen, että Suomen ensisijainen tavoite on pysyä kyseisen mahdollisen konfliktin ulkopuolella. Tähän liittyvät myös viittaukset "ensi-iskun" välttämisestä.

Kokoomuslaiset kommentit lähtevät siitä perusajatuksesta, että kyseisen konfliktin toteutuessa Suomen on oltava osa konfliktia ja siihen osallistuvaa länsiliittoutumaa.

Käyttäjän RikuKeski-Rauska kuva
Riku Keski-Rauska

Kiitos Petri kommentista. Epäilemättä myös Kokoomuksen tavoitteena on nostaa sekä puolustuskykyä että kynnystä joutumisesta hyökkäyksen kohteeksi. Mielestäni koko Nato-keskustelu on liikaa lähtenyt siihen suuntaan, että nyt aivan kuin automaattisesti ajatellaan Suomen joutuvan sotaan jos liitymme puolustusliittoon.

Mitä tulee tuohon toteamukseesi, jonka mukaan "konfliktin toteutuessa Suomen on oltava osa konfliktia", niin näinhän kukaan ei ole väittänyt. Kyse on enemmin siitä onko yksittäisellä valtiolla ylipäänsä mahdollisuuksia pysytellä konfliktin ulkopuolella, mikäli Itämeren alueella jouduttaisiin sotilaalliseen konfliktiin. Voisiko Suomi - vaikka sitä itse tahtoisikin - pysytellä neutraalina osapuolena?

Näistä kommenteista kertyy paljon mielenkiintoista pohdittavaa ja uutta materiaalia tuleviin kirjoituksiin.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Pelastiko puolueettomuus Suomen Neuvosto-Venäjän hyökkäykselta 1939 ? Paasikivi oli kyllä silloin sitä mieltä että, että jos Suomi olisi ollut puolustusliitossa Ruotsin kanssa ja Ruotsi jos olisi sitoutunut kaikin voimin puolustamaan Suomea yhdessä Suomen puolustusvoimien kanssa, se olisi pelastanut Suomen Neuvosto-Venäjän hyökkäykseltä.

No nykyjäänhän olemme nähneet, mitkä Ruotsin halut ovat sitoutua Suomen puolustamiseen. Siihen, ns. Ruotsin ja Suomen väliseen puolustusyhteistyöhön, ei taida uskoa muut kuin Natoa vastustavat poliitikot Suomessa. Puheet ovat puheita , musta on mustaa paperilla ja teot ovat tekoja.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Koko Nato ajatus perustuu siihen että köyhä Venäjä hyökkää Suomeen ja hankkii itselleen kustannuksia. Suomen vallattuna pitäminen on kallista.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Kiitos Riku. Kyllä varmasti tajuat että Suomen pitää Naton jäsenenä olla (5. artiklan mukaisesti) osapuolena sodassa Venäjää vastaan jos kyseiseen konfliktiin Itämeren alueella päädytään.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Tämä Keski-Rauskan kirjoitus on innostanut Satu Taavitsaisen twitterissä eläimelliseen menoon: "Kokoomuksen nato-kiiman haistaa kauas.Puoluekokous kuin nuori orilauma."

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Jälkisyyllistyssyndrooma: Kun valtio A hyökkää aseellisesti valtiota B vastaan, niin hyökkäyksen kohteeksi joutuneen valtion B johdon on pakko myöhemmin pyytää anteeksi siinä tapauksessa, että hyökkäyksen kohteeksi joutunut maa on Suomi ja hyökkääjä sen itänaapuri, vrt. hyökkäykset/sodanaloitukset Suomea vastaan marraskuussa 1939 ja kesäkuussa 1941.

Suomi joutui pyytelemään vuosikymmeniä anteeksi hyökkääjältä tultuaan Stalinin saneleman näytösoikeudenkäynnin perusteella väärin tuomituksi ja jouduttuaan esiintymään kv. areenoilla ikään kuin sotasyyllisenä. Paitsi että uhri joutui esittelemään anteeksipyyntöjä muka sotasyyllisyydestä, on syyllinen osapuoli Neuvostoliitto ja sen kv-oikeudellinen jatkaja Venäjän federaatio edelleen näihin asti pitänyt hallussaan itsenäisen Suomen alkuperäisiä alueita.

Tekstin lopussa on linkkejä sivulle jolla esitetään kouluissamme käytetty kartta, jossa näkyvät alkuperäisen itsenäisen Suomineidon virallisesti vuoteen 1947 asti voimassa olleet rajat. Tuolloinhan liitettiin itänaapurimme osaksi Stalinin aloittamien talvi- ja jatkosodan avulla meiltä ryöstetyt ja Neuvostoliiton laittomasti anschluss-miehittämät alueet Viipurin lääni, Petsamo, Salla-Kuusamon itäosa ja Suomenlahden saaret. Ja jos aito ja alkuperäinen Suomineito-kulta on joltakulta päässyt unohtumaan, sieltä löytyy myös lyhyt infopläjäys eli pieni kertaus.

Suomen suuren isänmaallisen puolustussodan 1939-44 jälkeen 1947 amputoitu torso-Suomi ei ole saanut pakkoluovutettuja alueitaan takaisin vielä neljännesvuosisata Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkään. Kuitenkin Berliinin muuri on murtunut ja Baltian maat itsenäistyneet, ja kaikki vakuuttelevat olevansa myötämielisiä Suomeakin kohtaan. Pyöreitä täytettäessä hyväntahtoisuus ja sen näyttäminen ovat perinteisesti olleet hyvänä tapanakin kaikkialla maailmassa.

- Kuinkahan naapurimme muuten muistavat meitä 2017? Olisiko jollakulla jotain ehkä 'syytäkin' johonkin erityisempään muistamiseen, ehkä lahjavelvoitteen perusteenakin pidettävää? - Miten olisi erityiskiitoksien tai anteeksipyyntötarpeen kanssa?

Ruotsi antoi meille jonkinmoista apua 1940-luvulla ja otti duunareitammekin vastaan 60-70-luvuilla, joten heiltä emme kai voine kohtuudella odottaa enempiä nyt. Viron uudelleenitsenästymisestä on vielä niin lyhyt aika, ettei sieltäkään parane toivoa suuria varsinkaan kun he viettävät 100-vuotisjuhlaansa pian meidän jälkeemme ensimmäisen itsenäistymisvuotensa mukaan. Eivätkä nuo naapurit ole meille käsi sydämellä todeten mitään velkaakaan. Norjassa on ehdotettu Halti-tunturin huipun lahjoittamista Suomelle, kun maamme viettää vuonna 2017 itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa. Lahjoituksen toteutuessa Suomen korkein kohta nousisi kertaheitolla peräti 7 (seitsemän) metriä ylemmäs - http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-20000010521... - No jaa. Kaunis ajatus, mutta lahjana lähinnä symbolinen. Noilla naapureilla ei ole enempiä anteeksipyyntötarpeitakaan, olihan se Finlands sak näet myös vähän deras...

Itänaapuri voisi pyytää anteeksi lopulta ihan reilusti. Ja kiittääkin voisivat Pietarin säästämisestä ja muusta hyvästä mikä osoitti että Suomi kävi erillistä puolustussotaansa saatanallista hyökkääjää vastaan, joihin ei siviilejä kuulunut kuten partisaanien ja neuvostopommittajien 'vihollisiin'. Itäisen käsivarren eli Petsamon palauttaminen Suomineidolle Stalinin neuvostomiehityksen jälkeisestä venäläishallinnosta sitä vastoin merkitsisi oikeastikin huomattavasti enemmän monilla olennaisimmilla tasoilla tarkasteltuna kuin jokin Norjan pikkutunturi. Ja tietysti Sallan - Kuusamon alueen palautus niin ikään Korvatuntureineen, Paanajärvineen ja Alakurtteineen - Karjalastamme puhumattakaan eli Viipurin läänistä!

Ks. tarkemmin:
- Suomineito täyttää pian 100 vuotta - olemmekohan valmiit? http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri...
- Karttoja 1921-42 http://www.viestihopeat.fi/karttoja-1921-42

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Keijo Lindgren: "Koko Nato ajatus perustuu siihen että köyhä Venäjä hyökkää Suomeen ja hankkii itselleen kustannuksia. Suomen vallattuna pitäminen on kallista."

Tulit kirjanneeksi tuohon kaiken olennaisen siitä, mitä Venäjä parhaillaan tekee Ukrainassa. Hyökkää ja hankkii kustannuksia.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tulit kirjanneeksi tuohon kaiken olennaisen siitä, mitä Venäjä parhaillaan tekee Ukrainassa. Hyökkää ja hankkii kustannuksia."

Ukrainassa Venäjällä oli intressinsä eli laivastotukikohta Krimillä ja mittava sotatarviketeollisuus Neuvostoliiton perintönä. Mitä vastaavaa on Suomessa?

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Jarmo Makkonen: "Ukrainassa Venäjällä oli intressinsä eli laivastotukikohta Krimillä ja mittava sotatarviketeollisuus Neuvostoliiton perintönä. Mitä vastaavaa on Suomessa?"

No ainakin pari asiaa tulee hakematta mieleen:

1) Koko Suomenlahden pohjoinen ranta ja Ahvenanmaa sotilasstrategisessa mielessä, koska niiden hallinta auttaa merkittävästi koko Itämeren alueen sotilaallista hallintaa. Ei pitäisi olla tuntematon asia kenellekään, sillä sen verran paljon aihetta on tutkittu ja käsitelty sekä kansainvälisessä että kotimaisessa mediassa.

2) YYA-kaudella luotu vahva alistava henkinen niskalenkki suomalaisiin, mikä mahdollistaa tuloksellisen sekaantumisen Suomen asioihin, erityisesti itsenäisiin puolustusratkaisuihin ja energiapolitiikkaan. Kaiken tämän Venäjä menettäisi Suomen Nato-jäsenyyden myötä. Ja tietysti hyökkäysoptionsa, joka sillä nyt on liittoutumissuojaa vailla oleviin naapureihinsa.

Kysyisin vastaavasti Jarmo Makkoselta, mitä laillisia "intressejä" Venäjällä on itsenäisen Ukrainan aseteollisuuteen, vaikka se olisi kuinka mittavaa ja vaikka se kuinka olisi NL:n perintöä? Toisen oma on toisen omaa, mikä näyttää olevan ikuisesti käsittämätön asia Venäjälle ja sen politiikan puolustajille.

Ja lisäksi kysyisin, oltiinko Venäjälle vuokrattua laivastotukikohtaa ottamassa pois Venäjän käytöstä? Jos oli, kuka sitä oli viemässä? Ukraina? USA? Nato? Onko asiasta näyttöä?
Sevastopolin vuokrasopimusta oli v. 2010 jatkettu vuoteen 2042 saakka. Silti se piti ryövätä. Miksi?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #23

"1) Koko Suomenlahden pohjoinen ranta ja Ahvenanmaa sotilasstrategisessa mielessä, koska niiden hallinta auttaa merkittävästi koko Itämeren alueen sotilaallista hallintaa"

Itämeri on Venäjälle täysin turha natomaiden ympäröima sumppu eikä Venäjällä ole täällä mitään voitettavaa.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Lue seuraavan linkin kautta Venäjän silloisen asevoimien komentajan, kenraali Makarovin, puhe Helsingin Yliopiston juhlasalissa 5.6.2012:

http://yle.fi/uutiset/kenraali_makarovin_puhe_koko...

ja katso googlaamalla Makarovin em. puheensa yhteydessä esittämä karttakuva Venäjän kaavailuista ohjustorjuntavyöhykkeestään:
googlaa: Makarov kartta

Kun vielä tutkit karttoja lisää, huomaat, että Venäjä on Itämerellä sotilaallisesti pussin perällä Suomenlahden pohjukassa, niin kuin se on myös Mustalla merellä. Jos Venäjä haluaa olla uudestaan supervalta, niin eihän se passaa, että sen laivastot ovat "pussien perällä". Kyllähän asialle pitää tehdä jotakin ja siinä ei pienten naapurivaltioiden suvereenisuus ja koskemattomuus paljoakaan paina. Ainoa mikä painaa, on raaka sotilaallinen vastavoima. Se rauhoittaa kummasti. Venäjälläkin osataan tehdä voimiasuhdelaskelmia.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ne joiden mielestä poliitiot tekevät väärän päätöksen ajattelevat poliitikkojen olevan osaamattomia. Jos kansa taas tekee äänestyksessään väärän päätöksen, kansakin on osaamaton. Siis kenen sitten kuuluisi päättää?

On naiivia ajatella, että eduskunnassa olisi jotenkin kansaa keskimäärin pätevämpää porukkaa. Eihän se heidän valintaprosessikaan ole perustunut mitenkään pätevyyteen, vaan ne valitaan, jotka saa eniten ääniä. Ei siinä katsota ansioluetteloa ja järjestetä soveltuvuustestejä.

Sitten pitäisi siitä Nato-jäsenyydestä päättää. Siitä näyttää muodostuneen mahdoton dilemma, teki niin tai näin niin väärin meni. Mentiin Natoon, päätös on väärä, jäätin ulkopuolelle päätös on väärä. Äänesti kansa, päättäjät ovat väärä, äänesti eduskunta päättäjät ovat vääriä.

Jos asioita tarkastelee ulkopuolisena, niin näkee kaksi vaihtoehtoja, jotka molemat ovat aina vääriä, koska toisen vaihtohdon kannattaja pitää toista vääränä. Jos ulkopuolisen tarkastelijan pitäisi sitten miettiä kumman valitsee, kun kummankin vaihtoehdon osalta tulee hyvät selitykset.

Voisiko asian antaa asiantuntijoiden päätettäväksi? Valitettavasti hekään eivät löydä sitä parasta vaihtoehtoa. Tietämys luo enemmän kysymyksiä, kuin vastauksia ja lisää epävarmuutta.

Usein toisen maan sisäisiin asioihin puuttuvalla valtiolla on näennäinen moraalinen oikeutus puuttua toisen asioihin, koska kansa ei ole päättänyt niistä asioista, joiden vuoksi se on vaikeaan tilanteeseen joutunut. Silloin syntyy se näennäinen moraalinen oikeutus, jota voidaan perustella väittämällä että huonot päättäjät ovat saattaneet kansan siihen tilanteeseen missä se on, joten ulkoa päin vaihdetaan päättäjät. Näinhän on käynytkin ja useaan kertaan. Esimerkkejä löytyy lähihistoriastakin. Esimerkiksi Ukraina, Irak, Syyria ja Afganistan.

Mistä löytyykään se ylin viisaus, joka toteaa että Natoon kannattaa liittyä? Tai toteaa ettei kannata liittyä? Asia näyttää olevan vain mielipidekysymys, koska mitään varmoja faktoja ei ole. Turvatakuut ovat täysin epävarma sopimus. Miten Venäjä toimii, sekin on aivan epävarmaa. Mikä sitten olisi se varmanpäälle pelattu ratkaisu? Sitäkään ei tiedetä!

Käyttäjän etelavuori kuva
christian söderberg

***"kolme ovat kokolailla varmoja siitä, että Nato-jäsenyyden myötä Suomi joutuisi automaattisesti Venäjän aggression kohteeksi."***

Olet itse toista mieltä? Eikös NATO harjoittele mm. maihinnousua Suomessa? Luuletko oikeasti että NATO-Venäjä sodan syttyessä, Venäjä antaa ihan noin vain, NATO-joukkojen rantautua Suomeen? Miksi Venäjä antisi NATO-tankkien rauhassa saapua maihin Suomen länsirannikolla ilman reaktiota?

Itse olen kirjoittanut tästä jo vuonna 2010, ja nyt siitä alkaa puhua jopa NATO-myönteiset poliitikot. Milläs planeetalla sä Riku itse elät?
Häkämies: Suomen Nato-jäsenyys hyödyttäisi Venäjää ..vai hyötyisikö kummatkin sittenkin enemmän puolueettomuudesta?!
http://etelavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48522-h...
***
Haglund: Venäjä ei kunnioittaisi Suomen maaperää Nato-konfliktin aikana
30.3.2015
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2015/art-200000090...
"Haglund ei usko, että Naton ja Venäjän välille syntyy konfliktia.
Jos teoriassa konflikti syntyisi, on vaikea nähdä, että Venäjä kunnioittaisi Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta niin paljon, että he eivät tulisi Suomen maaperälle. Vaikea nähdä, että he kunnioittaisivat Suomea...
... Tuntuu vähän naiivilta ajatella, että voisimme pitäytyä jonkun ison eurooppalaisen konfliktin ulkopuolella, jos Venäjä ja Nato-maa olisivat konfliktissa, Haglund sanoi IS:lle."
***
Kova arvio: "Venäjän olisi pakko iskeä Nato-Suomen sotilaskohteisiin"
Julkaistu 21.10.2015
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kova-a...
"– Venäjän olisi pakko Pietarin läheisyyden takia sotilaallisesti iskeä suomalaisiin sotilastukikohtiin ja lentokentille, jos tulisi konflikti Venäjän ja Naton välillä. Meidän kannattaa pysyä erossa kaikista konflikteista, Packalén arvioi. "

"Naiivi ajatus", myöntää jo NATO-poika Häglundkin, jos joku kuvittelee että NATO-Suomi pysyisi turvassa, jos NATO-Venäjä sota syttyy esim. Lähi-Idän tai Ukrainan tilanteen vuoksi.
:
:
***"Mielenkiintoista kyllä, näiden reaalipoliitikkojen mielestä sotilasliittojen ulkopuolisena EU-jäsenmaana Suomi kykenisi pysyttelemään ulkopuolisena tarkkailijana, vaikka Itämeren alueella ajauduttaisiinkin konfliktiin."***
Jos jopa NATO-myönteisten mielestä Suomi on NATO-Venäjä konfliktissa mukana joka tapauksessa, eikö mielestäsi olisi parempi aluksi yrittää pysyä "sovittelijan roolissa", ns. puolueettomana, vaikka Suomi toki on osa Länttä?
Väitätkö ettei NATO-maat anna sotilaallista tukea jos Venäjä alkaa toimia sotilaallisesti "liittoutumatonta" Suomea vasotaan NATO-Venäjä sodan tiimellyksessä?! Eikös me tällöin joka tapauksessa oltaisi "NATOn liittolaisia"?

Venäjä yksin on luonut kuvan että NATO on uhka?
Venäjä käy härskiä ulkopolitiikkaa ympäristössään, mutta on naurettavaa väittää/antaa ymmärtää, ettei NATO olisi mukana kärjistämässä tilannetta, kun se on koko ajan hivuttautunut lähemmäs ja lähemmäs Venäjän rajaa.

-NATOn ohjuskilpi on selkeästi suunnattu myös Venäjää vastaan, vaikka on väitetty että se rakennettiin Iran-uhan varalle.

-Mm. Zbigniew Brzezinski ja muut geopoliittisen-shakin pelaajat ovat Jenkeissä puhuneet Euraasian herruudesta jo vuosia ennen Ukrainan tai Georgian sotia, eli on täysin valheellista väittää, ettei tietyt NATO-vallat olisi ollenkaan provosoineet Venäjää. Samanlaisia sikoja kumpikin taho, Venäjä ja nämä tietyt NATOn suurvallat.

USA yrittää JÄLLEEN KERRAN provosoida vihulaista sotilaalliseen ensireaktioon:
Asiaan, varmaan niin helevetisti, perehtyneenä olet kai tietoinen että USA:n ulkopolitiikkaa muokkaavat think tankit ja varjohallinto ovat aikaisemminkin suunnitelleet, ja jopa toteuttaneet, hankkeita, joissa vihollinen yritetään provosoida hyökkääjän rooliin. Näin toimittiin ainakin jo Afganistanissa 1970-luvun lopulla, ennen kuin N-liitto oli miehittänyt Afganistanin:
The CIA's Intervention in Afghanistan
Interview with Zbigniew Brzezinski, President Jimmy Carter's National Security Adviser
Le Nouvel Observateur, Paris, 15-21 January 1998
http://www.globalresearch.ca/articles/BRZ110A.html
" Brzezinski: Yes. According to the official version of history, CIA aid to the Mujahadeen began during 1980, that is to say, after the Soviet army invaded Afghanistan, 24 Dec 1979. But the reality, secretly guarded until now, is completely otherwise Indeed, it was July 3, 1979 that President Carter signed the first directive for secret aid to the opponents of the pro-Soviet regime in Kabul. And that very day, I wrote a note to the president in which I explained to him that in my opinion this aid was going to induce a Soviet military intervention.
Q: Despite this risk, you were an advocate of this covert action. But perhaps you yourself desired this Soviet entry into war and looked to provoke it?
B: It isn't quite that. We didn't push the Russians to intervene, but we knowingly increased the probability that they would. ""

*************
*************
..ja tästä on keskusteltu myöhemmin myös Iraniin liittyen: ..huomaa linkki vie Brookings instituutin sivuille.
WHICH PATH TO PERSIA?
Options for a New American Strategy toward Iran
http://www.brookings.edu/~/media/Files/rc/papers/2...
"..Thus it is not impossible that tehran might take some action that would justify an american invasion. and it is certainly the case that if Washington sought such a provocation, it could take actions that might make it more likely that tehran would do so.."

"Suomi pyytelee anteeksi" ...."Suomalaiset on uhrin roolissa"
Tämä on samaa Suomettumis-soopaa jota teidän puolueen Alexander Stubb on oksentanut suustaan jo jokusen vuoden. Kritisoit muita ihmisiä "media vouhotuksen nielemisestä", mutta samalla oma tekstisi on täynnä muiden keksimää mantraa, jolla on hyvin vähän tekemistä Suomen kansan kanssa. Löydät esimerkeiksi poliitikkojen selityksiä, mikä kertoo aiheesta hyvin paljon. Ne todella ovat asianomaisten poliitikkojen selityksiä, ei kansan näkemys.

Teillä on selkeä agenda käyttää "nöyristelyä ja suomettumista" vipuvartena NATO-hankkeessa. Tällä yritetään psyykata ihmistä tyyliin; "olet pelkuri ja taivut uhrin osaan, jos et tue NATO-jäsenyyttä". Ja näitä psyykkauksia kirjoittaa toimistoissa istuvat mikki hiiret, joilla ei itsellä ole varmasti aikomustakaan lähteä juoksuhautoihin sotimaan, korkeitaan kirjelähetiksi esikuntaan pokkuroimaan.

En ole kenenkään Suomalaisen suusta kuullut että "oltiinhan me osasyyllisiä siihen että Venäjä hyökkäsi", joten mistä sä Riku tätä tarinaa oikein keksit?!
"Suomalainen vastaa kymmentä Ryssää", taas olen kuullut monen monta kertaa, eli on aika kaukana tuosta uhrin roolista, jota joku Kokkareiden NATO-mannekiini on hokenut vuosia.

NATO ja lännen suurvaltojen geopolitiikka:
NATO-Suomi vietäisiin mukaan konflikteihin, joita mm. USA, Ranska ja Britit ovat aloitelleet viime vuosina mm. Libyassa ja Syyriassa Arabi Kevään sisällissodissa. Mikset tuo esiin näitä faktoja, eli sitä mihin NATO-Suomi vedettäisiin mukaan?
Brittien sotilastiedustelu oli Libyssa pohjustamassa sotaa Gaddafin hallintoa vastaan kuukuisia ennen kuin koko Arabi Kevät edes alkoi.
**Syyrian sisällissota suunnitteilla Briteissä jo ennen Arabi Kevättä**
http://etelavuori.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148369-...

Myös Ranskan entinen ulkoministeri, Roland Dumas, on kertonut että Ranskan ja Britti hallinnon edustajat keskustelivat Syyrian hallinnon kaatamisesta "kapinallisten avulla" jo pari vuotta ennen Syyrian sisällissodan puhkeamista:
Dumas, “Top British Officials Confessed to Syria War Plans Two Years before Arab Spring”
http://nsnbc.me/2013/06/16/dumas-top-british-offic...

Roland Dumas to SANA: West was preparing attack on Syria before crisis started
Jul 01, 2013
http://sana.sy/eng/22/2013/07/01/490212.htm
"Paris, (SANA) – Former French Foreign Minister Roland Dumas revealed that there's a plot which was devised by several western countries – primarily Britain and France – to topple the Syrian the government even before the crisis started in Syria.
In an exclusive interview given to SANA's correspondent in Paris, Dumas said that while he was in Britain before the crisis began in Syria, he was invited to a party where two people an Englishman and a Frenchman, asked him if he would like to participate in preparations for an attack on Syria to topple the government in it.
He said he refused this offer, but events proved that they were serious about what they said at that evening."
*
*
Entä terrorismi?
Sitten on vielä se puhuttava aihe, eli jihadismi, joka siis on pitkälle juontunut Jenkkilän ja kumppanien geopolitiikasta Lähi-idässä ja Afrikassa. Lisää jihadistien terroria NATO-Suomeen, vai, vaikka samalla NATO-suurvaltojen energia-yhtiöt tekee rahaa lähi-idän öljyllä, maakaasulla? Ostoskeskuksien pommitukset, puukotus hyökkäykset ja muut olis mielestäsi pieni hinta maksaa siitä, että NATO-Suomi sais tukea näiden suurvaltojen sikailua Lähi-idässä ja Afrikassa? Eikö, Riku, tossa Venäjässä olis ny jo tarpeeks pelättävää pienelle Suomelle, vai haluatko sä Suomen vielä jihadistien kohteeksi oikein toden teolla?
Missä ajassa sä elät? Mikset tuo esiin NATO maiden geopolitiikkaa ja sotilaallisia peiteoperaatioita? Etkö ollut tietoinen näistä tapahtumista, vai yritätkö tahallasi antaa vääränkuvan NATO-Venäjä kriisin tekijöistä? ..ei olisi mitään uutta Kokoomuslaiselta.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Tulin tänne vain toteamaan, että tässä lienee tämän vuoden osuvin bloggaus, ja ihmettelen kovasti, ettei asia ole herättänyt enempää keskustelua. Ehkäpä erityisesti tuota alkupuolen Kahlil Gibran -lainausta on mahdotonta kumota tavanomaisilla vastarannankiiskien argumenteilla, kun vaikuttaisivat sitä tehdessään naurettavilta.

Käyttäjän RikuKeski-Rauska kuva
Riku Keski-Rauska

Kiitos Atte! Täytyy myöntää, että kaikki lähti liikkeelle tuosta Kahlil Gibranin kirjoituksesta. Hyvää kesänjatkoa!

Käyttäjän PauliLaasonen kuva
Pauli Laasonen

Mikä maa on Suomen kautta hyökkäämässä johonkin, Aino mahdollinen on Venäjä. Ei USA ole koskaan des ajatellut hyökätä Venäjälle, koska Venäjä on ydinase maa ja aivan liiansuurista valloitettavaksi. Heinäluoman höpinät Suomi ei salli minkään maan hyökkäävän Suomesta käsin jonkun kimppuun on täyttä hämäystä hän haluaa luoda käsitystä että jokin muukin maa kun Venäjä aikoisi käydä sotaa Suomesta käsin, täyttä sumutusta. Mitä tulee Venäjään niin onko luottamista maahan joka takasi Ukrainan koskemattomuuden USAnkanssa saadakseen sen luopumaan ydinaseistaan kun ydinase valtioon ei niin vain hyökätä. Pitäisin oikeana ja kohtuullisena että USA veisi heille nyt ydinaseitaan muuten Ukrainan turvallisuutta ei voi taata. Millä lihaksilla Suomi voisi olla sallimatt Venäjän hyökkäämistä esimerkiksi pohjois Ruotsiin, siinä kuulapäälle miettimistä. USA ehkä kunnioittaisi Suomen toiveita jos he tarvitsisivat Suomen alueita Viron puolustukseen , mutta ei välttämättä jos esimerkiksi Suomen armeija antaisi ymmärtää että he eivät ryhtyisi sotatoimien USAta vastaan.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Vanhanen puhui Karjalasta aivan samoin, hän ei ymmärtänyt sen paremmin ns. sotasyyllisyyttä kuin Karjalaakaan. Hän on täysin pihalla ja syyllisti suomalaisia veteraaneja, kun olisi pitänyt syyllistää Stalin ja puna-armeija. He olivat todellisia syyllisiä.

Risto Rytiä voi syyllä ihannoida. Ilman häntä ei olisi itsenäistä Suomea. Vanhasta ei voi ihannoida, koska hän ei missään vaiheessa ollut "suomalainen", vaan aina ajatteli ensimmäiseksi, mitähän NL/Venäjä meistä ajattelee. Ja kaikki hänen puheensakin olivat samanlaisia.

Tuot hyvin esille Venäjän nykyisen sotilasdoktriinin. Sehän hän valehtelua valehtelun päälle. Putin on siinä mestari, onhan hän KGB-vakooja.

Vanhanen, Heinäluoma ja Taavitsainen (ja Tuomioja) ovat kaikki - valitettavasti - täysin umpisuomettuneita. Se ei sinänsä ole ihmekään, sillä nykyään ihmiset jo äidinmaidossa suomettuvat. Sitä itse huomaamatta.

Venäjälle sopii mainiosti, etteivät suomalaiset liity Natoon. Mutta onko se suomalaisille ja Suomelle hyvä asia? Olemmeko jälleen yksin?

NL ja Venäjä ovat lukuisia kertoja rikkoneet keskinäiset sopimukset. Se laskee itsensä ns. voittajavaltioihin kuuluvaksi, joten eihän se voi koskaan tehdä sotarikosta. Kaikki rikokset tekevät vain hävinneet valtiot. Kannattaa miettiä, pitääkö tämä paikkansa.

Onneksi Venäjän federaatio tällä näkymällä luhistuu joko taloudellisesti tai sisältä päin parin vuoden kuluessa. Luhistuessaan se hajoaa useiksi pieniksi valtioiksi, jotka ovat valmiita tekemään yhteistyötä, ei sotimaan.

Toimituksen poiminnat