*

Riku Keski-Rauska

Nato-optio, tuo sadun Porsas Urhea

  • Nato-optio, tuo sadun Porsas Urhea

Kaappikello löi kaksitoista ja kuu katseli ikkunasta sisään. Silloin huusi Pöllö Pököpää:

»Huhuu».

Kukko Punaheltta aukaisi toisen silmänsä ja Kissa Kirnauskis molemmat.

»Huhuu», huusi Pöllö Pököpää toisen kerran, ja samassa kuului kolkutusta ovelle.

Kop, kop, kop.

Siellä olivat Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen.

Mikäs nyt neuvoksi? Kukko alkoi itkeä vaikertaa: Nyt ne tulivat syömään meidät. Kissa alkoi itkeä vaikertaa: Jo tuli kuolema eteen. Mutta sitten ne muistivat pienen Porsas Urhean ja ne herättivät sen. Porsas Urhea haukotteli, hieroi silmiään ja sanoi: »Ei hätä ole tämän näköinen.»

 

Kansanrunoudentutkija ja runoilija Martti Haavio kirjoitti 1940-luvulla eläinsadun nimeltä Porsas Urhea. Sadun alussa Kissa Kirnauskis ja Kukko Punaheltta rakensivat taloa ja kun talo oli valmis, sinne saapuu pieni ja laiha, mutta mitään pelkäämätön Porsas Urhea. Syötyään kahdeksan voileipää, kahdeksan kananmunaa ja lautasellisen kauraryynivelliä, porsaasta tuli niin lihava, että se kykeni karkottamaan kukkoa ja kissaa pelottelemaan tulleet Karhu Mesikämmenen ja Susi Hukkasen.

Vaikka satu onkin ollut suomalaislapsiperheiden suuressa suosiossa, ei asiasta pidä vetää sitä johtopäätöstä, että tarina olisi tosi.

Jotain tuttua sadussa kuitenkin on. Ilkikurinen ja puolivallaton ulkopoliittista keskustelua seuraava henkilö voisi väittää, että Ruotsi sopisi kukon rooliin, Suomi kissaksi ja Venäjä – no tietysti karhuksi.

Mutta entäpä Porsas Urhean rooli?

Lyhyen pohdinnan jälkeen on helppo tulla siihen lopputulokseen, että Porsas Urhean rooli kuuluu tietenkin kuuluisalle Nato-optiolle. Toisin kun sadussa esiintyvä Porsas Urhea, tämä turvallisuuspolitiikan voimatekijä ei ole laiha ja nälkäinen eikä sen kärsä ole ohut kuin pakettinappula. Ei, Nato-optio on voimatekijä, joka sekä vaimentaa keskustelun että torjuu uhat.

Nato-optio lienee suurin suomalaiskeksintö sitten xylitolin ja astiankuivauskaapin.

Nato-option ylivertaisuuden jälkeen onkin syytä pohtia, kannattaako ylipäänsä jatkaa keskustelua Suomen ja Ruotsin mahdollisesta sotilaallisesta yhteistyöstä tai jopa puolustusliitosta. Miksi keskustella, kun asia on jo kunnossa?

Jostain syystä Ruotsin ja Suomen välinen yhteistyö saa kuitenkin suuren roolin tuoreimmassa – siis perjantaina 17.6.2016 – julkaistussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Siinä todetaan, että Suomen puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa on laaja-alaista ja sitä edistetään yhteisten etujen pohjalta, ilman rajoitteita. Vielä kerran: yhteistyö on laaja-alaista ja sille ei aseteta rajoja.

Ja mitä sitten tapahtui?

Sunnuntaina tulivat rajat vastaan. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ilmoitti, että Ruotsin ja Suomen syventyvä yhteistyö ei tarkoita kuitenkaan puolustusliittoa maiden välillä. Löfvenin mukaan: ”Ruotsi on saanut ollut rauhassa jo satoja vuosia ja aikoo jatkaa vähintään 200 vuotta eteenpäin. Haluamme ennakoitavuutta ja pitkän tähtäimen kehitystä lähialueillemme.”

Eikä siinä vielä kaikki. Kuin yhteisestä merkistä, samaa hengentuotetta latasi kansanedustaja ja keskustan presidenttiehdokas, Matti Vanhanen:

 

Puolustusliitto edellyttäisi molemmilta mailta myös yhteistä ulkopolitiikkaa ja siihen ei ole syytä mennä (…) Lähennetään puolustuskulttuurejamme. Mitä pidemmälle lähennymme, sitä todennäköisemmäksi käy myös se, että kriisin tullen apua tulee toiselta osapuolelta.

 

Varmuuden vuoksi Vanhanen vieläpä jätti mahdollisille kumppaneille option olla auttamatta, mikäli naapuri joutuisi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.

Kaiken tämän jälkeen ei voi kadehtia Suomen tasavallan presidenttiä. Miten viestiä uskottavasti kumppanuudesta Ruotsin kanssa, kun partneri ja omat poliitikot antavat pakit heti kättelyssä. Löfvenin antamien rukkasten jälkeen Niinistö totesikin Kultarannassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että Suomella on mahdollisuus hakea Nato-jäsenyyttä, "jos tilanne muuttuu". Toimittajien kysyessä, eikö silloin olisi jo liian myöhäistä, presidentti totesi:

 

En ymmärrä, mitä tarkoitetaan sillä, että se olisi liian myöhäistä. Emme tietenkään odota niin kauan, että se olisi liian myöhäistä.

 

Presidentin mukaan Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä mitään konkreettista uhkaa, mutta jos tilanne muuttuu "joksikin sellaiseksi, joka on hyvin vakavaa, niin silloin meidän täytyy ajatella uudestaan".

Tässä tullaankin mielenkiintoisen kysymyksen äärelle. Milloin Nato-optio – tuo Porsas Urhea – ei enää riitä? Milloin ajattelusta on pakko siirtyä toimenpiteisiin?

Selonteossa todetaan, että lähialueen turvallisuuspoliittisen tilanteen takia sotilaallisen voiman käyttöä Suomea vastaan tai sillä uhkaamista ei voida sulkea pois. Mikäli tilanne on näin huolestuttava, on syytä kysyä, miten sulavasti optio muuttuu jäsenyydeksi? Vuoden 1961 noottikriisin muistot riittävät vakuuttamaan vankimmankin demokraatin siitä, ettei kansanäänestys ole se oikea ratkaisu.

Ja mitenkäs siinä sadussa lopulta kävikään.

 

Susi Hukkanen ja Karhu Mesikämmen pelästyivät ja lähtivät pakoon ja juoksivat, juoksivat, juoksivat toiselle puolelle maapalloa. Ja sinne ne jäivät.

Mutta Kukko Punaheltta, Kissa Kirnauskis ja Porsas Urhea nauroivat niin, että Pöllö Pököpää sanoi veljellensä:

»Onkos tuo nyt laitaa.»

Ja sitten Porsas Urhea söi kahdeksan voileipää ja litran perunoita. Sen pituinen se.

 

Ja kriitikoille tiedoksi. Tohtori ei ole saanut auringonpistosta tai lämpöhalvausta.


Riku Keski-Rauska
 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Nato-optio on hätävale, mikä pelasti selkärangattomat populistipoliitikot kerran pinteestä vaalikeskusteluissa. Sieltä se karkasi ja lähti elämään omaa elämäänsä. Tuosta hätävaleesta eivät poliitikot voi enää luopua kasvojaan menemättä. Helpompi vannoa satuun, kuin tunnustaa valehdelleensa kansalle äänien kalastelun vuoksi.

Ruotsi-yhteistyö on tottakai suunta parempaan, vaan ei alkuunkaan ratkaisu mihinkään. Naapuriapuun tarrautuminen on tölkin potkimista eteenpäin. Auttaa poliitikon aiemmasta uskottavuutensa menettäneestä hätävaleesta irti ja siirtymään uuteen.

Kun suoraan sanotaan ettei voida laskea pois Venäjän sotilaallisia toimia, ei pitäisi olla tarvetta miettiä pidempään pitääkö Natoon liittyä vai ei. Odotusaika on kulunut ja lapsivesi tullut.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Nato-optio ja Natoon liittyminen perustuu siihen näkemykseen, että Venäjästä on tullut arvaamaton, jolla on ikivanha panslavistinen visio ulottua Atlantilta Tyynellemerelle. Hei, hieman jäitä hattuun. Vaikka tilanne on mennyt sapelin kalisteluksi kylmän sodan malliin, niin Venäjällä ei kuitenkaan ole vallassa hullu diktaattori a la Stalin. Siellä on vallassa mafiosojen ykkösmies, jonka pitää turvata mafiosoveljien businekset. Krim ja Ukraina ovat Venäjälle eri tapaus kuin hyökkäyssota Suomeen rauhan vallitessa Euroopassa.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Ehkä kannattaisi lukea tarkasti presidentti Putinin puheita , Venäjän silloisen asevoimien komentaja, kenraali Makarovin, Helsingissä 5.6.2012 pitämää puhetta sekä myöskin vaikkapa J.K. Paasikiven kirjaa "Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939 - 1941". Puutinin puheista löytty helposti hänen nyky-Venäjän ulko- ja turvallisuupoliittisen strategian "punainen lanka". Makarovin puheesta käy ilmi Venäjän sotilaalliset intressit Suomen, Baltian maiden sekä Ruotsin ja Norjan suunnalla. Paasikiven kirjassaan esittämät kokemukset, analyysit, ajatukset ja pohdinnat näyttävät oleva edelleenkin ajankohtaisia.

Ei Paasikivi muuten kirjassaan sanallakaan nimitä Stalinia "hulluksi diktaattoriksi", vaan tiukaksi neuvottelijaksi, loogiseksi ajattelijaksi ja jopa huumorintajuiseksi suurvallan johtajaksi, joka vaati pieneltä yksin jääneeltä itsenäiseltä Suomelta alueluovutuksia. Mitä Paasikivi Stalinista muuta tiesi ei suoraan ilmene hänen kirjastaan. Paasikiven kirja julkaistiin vasta vuonna vuonna 1958 , siis kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Paasikivelle Stalin, hänen taustoistaan ja aikaisemmista teoistaan riippumatta, oli suurvaltajohtaja, joka esitti Suomelle vaatimuksia, joista Suomen oli aseellsien tukivoiman puutteessa vaikea kieltäytyä.

Virallinen Ruotsihan ilmoitti silloinkin, että se ei aio tukea Suomea Venäjää vastaan käytävässä sodassa. Ruotsalaiset toki lähettivät Suomeen n. 8 000 vapaaehtoisia sekä lento-osaston. Hyvä sekin, mutta sen epävirallisen avun varaan Suomi ei voinut turvallisuuspolitiikkaansa silloinkaan laskea.

Mutta eihän nykyinen tasavallan presidenttikään kommentoi Putinin persoonaa tai tekmisiä, vaan hänen kommenttinsa koskevat sitä mitä EU:n linjaukset ovat Venäjää koskien sekä Venäjän ja Suomen valtioiden välisiä suhteita. Presidentti Niinistö jopa ylläpitää aktiivisesti keskusteluyhteyttä Venäjän presidenttiin. Talvisodan alla ja sen jälkeen Suomella oli silloinkin keskusteluyhteys Venäjän silloiseen johtoon. Keskustelun sävy ei vain ollut kovin lämmin, vaan hyvinkin uhkaava ( vrt. Paasikivi ).

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Yleinen kokemus on, että kyllä puhesuhteita pitää olla valtion päämiesten kanssa. EU:sta lähtenyt tervehtemiskielto on naurettava aikuisten maailmassa.

Olen sitä mieltä, että tällaisilla palstoilla óma näkökulma ei tule esiin eikä keskustelu etene, jos viitataan kirjojen sisältöihin. Yksittäinen blogi on ohi noin vuorokaudessa. Jos sinulla on tietoa Putinin ja hänen lähipiirinsä aikeista Suomea koskien, niin kakaise se ulos. Nyt asia jäi kyllä pyssyn suuhun.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila
Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Saksan ulkoministeri Steinmeier sen sanoi.
Nato nostaa jännitystä ja Suomen on pakko liittyä Natoon.
Tuskin Venäjällä mitään muuta erikoista on Suomea vastaan.
Kumpi heiluttaa koiran häntää?

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

"Presidentin mukaan Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä mitään konkreettista uhkaa, mutta jos tilanne muuttuu "joksikin sellaiseksi, joka on hyvin vakavaa, niin silloin meidän täytyy ajatella uudestaan".

Tässä tullaankin mielenkiintoisen kysymyksen äärelle. Milloin Nato-optio – tuo Porsas Urhea – ei enää riitä? Milloin ajattelusta on pakko siirtyä toimenpiteisiin?"

---

No mutta mitenkäs se moneen kertaan luvattu kansanäänestys tähän yhtälöön sovitetaan? Päätösvaltahan Nato-asiassa on luovutettu kokonaan Pihtiputaan mummolle.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Optio on puhetta, jolla väistellään varsinaista asiaa eli NATOn jäsenhakemusta.

Toimituksen poiminnat